torstai 4. joulukuuta 2014

"Loma" lähestyy!

Heittomerkit koska sitä pikapikapyrähdystä ei voi aivan lomaksi kutsua. Jenkki menee Lontooseen aamulla, hoitaa työhommat ja minä saavun sinne illemmalla. Yhteistä aikaa on siis se yö, yksi päivä ja toinenkin yö. Jenkin kone lähtee Lontoosta pois heti aamulla, minun aamupäivästä. Mutta päästäänpä sentään näkemään, sehän se pääasia on!

Lontoo on minun aivan yksi lempipaikoista mutta tällä kertaa ei kyllä pahemmin nähtävyyksiä päästä katsomaan kun onnistuin jostain itselleni saamaan kantakalvontulehduksen (=törkeän kipeä jalkapohjan reuna) Ja minun pitäisi olla nyt lähiaikoina käytännössä levossa. Joten pitkiä kävelyreissuja ei ainakaan tule tehtyä :D Taidetaan enimmäkseen hengailla siis siinä hotellilla, Baker Streetin kyllä haluan nähdä kun olen fanaattinen Sherlock Holmes fani! Muuten olen täysin tyytyväinen hotellihuoneessa oleskeluun ja ihan vaan siihen että saadaan taas olla yhdessä. Ja hotellinkin pitäisi olla aika hieno, menee firman piikkiin! Isommat pomot jopa tietävät että minäkin asustan siellä huoneessa, mutta siltiki maksavat huvin, aika reilua porukkaa :)

Tämmöstä pikapäivitystä yritin rustailla kun tuosta kävijähommelista näkee että aika moni täällä käy aina kurkkimassa, reissun jälkeen sitten varmaankin kirjottelen enemmänkin :) Ihanaa joulukuuta kaikille! ♥

8 kommenttia:

  1. Ihanaa minilomaa teille, nauttikaa :)

    VastaaPoista
  2. Moikka!

    Hei ihana blogi! Itse pidin kanssa blogia kun tapasin poikaystäväni Twitterissä. Hän asui Tanskassa ja minä tietty Suomessa. Kaukosuhteet on aika vaikeita, me elettiin noin vuosi sellaisessa suhteessä että näimme ainakin kerran kuukaudessa viikon ajan. Nyt olemme asuneet yhdessä vähän yli vuoden.
    Pidän teille peukut pystyssä ja sormet ristissä, että teilläkin toimii :) ja hyvää Lontoon matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä oo aiemmin kuullukkaan Twitter parista! :D Ihan mahtava että teille kuuluu nyt noin hyvää!

      Poista
  3. Baker streetillä on Sherlock Holmes -museo!

    VastaaPoista
  4. Nooh, miten meni loma? Toivottavasti hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma meni vähän niin ja näin. Tai miten sen nyt ottaa :D Kirjottelen siitä vaikka huomenna :)

      Poista